Iloksi muuttuu -blogissa  iloksimuuttuu.blogspot.com/2012/02/miksi-salailen-kirjoitusharrastustani.html  on pohdittu sitä, miksi kirjoittamista harrastavat salailevat harrastustaan. Olen miettinyt ihan samaa, sitä, miksi voi kertoa harrastavansa laulua tai maalaamista, mutta ei missään nimessä sitä, että kirjoittaa. Totuus on se, ettei varmasti millään muulla taiteenalalla ole yhtä epätodennäköistä menestyä kuin kirjoittamisessa. Unelma työstä kirjailijana on hyvin vaikeasti saavutettavissa, olit sitten miten hyvä tahansa. Kaikista eniten tarvitaan hyvää tuuria, käsikirjoitusta oikeissa käsissä juuri oikealla hetkellä. Eikä sekään aina riitä.

Itse en salaile kirjoittamistani, en enää. Oikeastaan se salailuvaihe kesti vain hyvin lyhyen aikaa silloin alussa, kun kirjoittaminen oli ottanut minusta sen lopullisen otteen. Blogini osoite on nähtävissä facesivuillani, joten kaikki "kaverini" tietävät harrastuksestani. Toki valitsen facekaverini huolella, mutta en siksi, että häpeäisin kirjoittamisharrastustani. Olen sitä mieltä, että aina löytyy niitä ihmisiä, jotka elävät selän takana puhumisesta, toisen epäonnistumisista ja itsensä pönkittämisestä niillä. Ja aina ne ihmiset löytävät ne heikot kohdat toisesta, oli se sitten kirjoittaminen ja siihen liittyvät unelmat tai joku muu asia. Jotenkin olen vuosien saatossa oppinut haistamaan nämä ihmiset, kiusaajat, jo kaukaa ja samalla viittaamaan kintaalla koko tyypeille. En ole heidän haavoitettavissaan, koska olen hyväksynyt (vihdoinkin) itseni sellaisena kuin olen. Riittää, että olen itselleni se kuka olen ja että voin iltaisin katsoa peiliin ja nähdä sieltä tutun ihmisen, itseni.

En häpeile edes sitä, että julkaisukanavia etsiessäni päädyin kokeilemaan siipiäni viihdekirjoittamisen parissa. Tietysti kävin pienen päänsisäisen eettisen keskustelun itseni kanssa miettiessäni sen lehden sisältöä, johon tekstejäni tarjosin. Se keskustelu ei ollut kovin pitkä, vain sen pituinen, että sain määriteltyä rajani. Romantiikassa ei ole mitään pahaa eikä siihen sisältyvässä erotiikassakaan. Tärkeintä ovat ihmiset ja se, että heillä on tunteet. Siinä kohtaa menee se minun rajani - erotiikkaa saa tekstissä olla, mutta viihdetekstissäkin vain tuntevien ihmisten välillä. Lopputulos on se, että olen sinut myös viihdetekstejä kirjoittavan itseni kanssa ja siten myös erittäin ylpeä tämän kevään aikana julkaistavista novelleistani.

Kirjoittaminen ei ole heikoin kohtani, ei se, johon on helppo iskeä. Päinvastoin, se on se kaikista vahvin.