Onnelliset

Kojelauta | Seuraa blogia | Lisää blogeja | Luo blogi! |

Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Kirjoittaja

Kahil77

Voiko kirjoittaa ja olla silti onnellinen?

Minä: kirjoittaja ja hoiva-alan opiskelija. Löytyy myös mies ja lapsiakin neljä kappaletta. Asuntona pieni kerrostaloneliö. Työtilan ikkunasta näkyy mäntyjä ja sekalainen kirjo oululaista lenkkeilijäkansaa. Onnea on.

Onnelliset

Haisuli

04.03.2010 - 09:16

Runotorstain 157. haaste on Haisuli. Siispä haisuliruno, vaan kuka oikeastaan onkaan se Haisuli?

Haisuli

Ruokakassien kahvat lapasten läpi kämmeniin

pureutuneina

Ajatuksissa erääntyneet laskupäivät

Kotimatkalla se karkailee

Kiipeää keltakylkisiksi kustut lumiset kasat

Heittäytyy suojatien poikkiviivoille selälleen

– väsyttää, en tule!

Selässä vihlaisee pientareelle potkitut

punaiset toppakengät

ja ne venyvät kauppakassit

Yksin taas huollettavana

koko paskan painolasti!

Kotioven takana toinen todellisuus

Tiskit

Siivous

Kiire

pysähdytään ensin eteisessä

kyykkyyn

kasvot vastakkain,

otetaan siniset kintaat käsistä

Pienet kädet monta kertaa kasvoille

ja pois

– Äiti,

sullon kylmät posket!

18 kommenttia Kommentoi

unelmikko kirjoitti 04.03.2010 - 11:17

Kotiäidin arkea ja niin totta, mutta pienet kädet poskella ja monta kertaa tasaa nuo negatiivit.

arleena kirjoitti 04.03.2010 - 11:43

Arjen arkipäivää. Jokainen päivä täynnä pientä asiaa.

Diina kirjoitti 04.03.2010 - 13:28

Rakas haisuli ;-) Ihana!

Diina kirjoitti 04.03.2010 - 13:30

äsken väärä linkitys kommenttiini..

SusuPetal kirjoitti 04.03.2010 - 13:54

Toisinaan arki haisee liikaa, mutta on silti rakas.

Pankin talkkari kirjoitti 04.03.2010 - 15:09

Tuota juuri meinasin, haisuli on lähestulkoon hellyttelevä sana.

Ai miten hienosti tämä runo nappaa sen.

kahil77 kirjoitti 04.03.2010 - 16:37

Kiitos kommenteista :)

Sokea kana kirjoitti 05.03.2010 - 08:46

Tämän runon linkki täytyy lähettää tyttärelle, joka on pian saamassa ensimmäisen haisulinsa - vai kuka se oikein on!

aimarii kirjoitti 05.03.2010 - 10:27

Tämä runo on täynnä lämmintä tunnetta. Se herkistää arjen päälle painamisen.
Nuo pikku kädet kasvoilla. Se mikä tunne niistä välittyy on suurta onnea.

kahil77 kirjoitti 05.03.2010 - 10:57

SK, vai pitäisikö vielä antaa olla onnellisen tietämätön "koko paskan painolastista"? ;)
Aimarii, kiitos :)

erikeeper kirjoitti 05.03.2010 - 11:45

Tämä jos mikä on tosi!

Saaramaisa71 kirjoitti 05.03.2010 - 12:59

Olipas hyvin kirjoitettu runo kotiäidin arjesta :)!!Kiitokset kommentistasi blogiini!Valitettavasti siitä koivukujasta en ole ottanut muina vuodenaikoina vielä kuvia,mutta ajttelin kyllä tässä vuoden aikana kuvatakin :)!!Kesällä se kuja on myös tosi kaunis,kun koivut ovat täynnä lehtiä.Tykkään myös syksyllä siitä,alkusyksyn väreistä :).

Hilbert kirjoitti 05.03.2010 - 18:08

Ihanan liikuttava lopetus ja hieno kontrastit runon alun ja lopun välillä, samoin se menee arjessakin.

pasanen kirjoitti 05.03.2010 - 23:58

Tässä toteutuu carpe diem. Hetken päästä sen huomaa miten väliaikaista kaikki on vaan.

minttis kirjoitti 06.03.2010 - 17:38

Voi ei! Mietin, että mistä ihmeestä mahdat kirjoittaa tällä otsikolla, mutta täällä olikin jotain niin elämänmakuista ja - tuntuista tekstiä, että kirpaisi. Hymyilytti ja kyynelytti samaan aikaan.

muhadzir kirjoitti 06.03.2010 - 23:13

Kyllä tuo tuntui isästäkin aika tutulta. Omalla kolmella lapsella oli sen verran pitkät välit että hetken sijasta meni kyllä 15 vuotta ennen kuin alkoi tuntua että tää olikin kaikki vaan väliaikaista. Ehkä runon voi lähettää tyttärelle, ainakin jos sillä on huumorintajua. Ja voisi olla tarpeellinen tulevalle isällekin. :-(

kahil77 kirjoitti 08.03.2010 - 00:54

Nopeasti kipaisin vielä kiittämään ihanista kommenteistanne, istuttuani tänään melkein 12h melkein yhtäjaksoisesti kirjoituskoneeni äärellä. Kommentit piristävät, kun tällaisen rupeaman jälkeen on välillä usko vähissä :)

Vaivanpalkka kirjoitti 11.03.2010 - 20:34

Pyrähdin tänne nyt vasta. Olipa siinä runo. Voi miten tuttua! Pidin etenkin 2. ja 3. säkeistöstä, jos runoa nyt saa niin pilkkoa. Ihan hekotutti, vaikka ei kyllä siellä kusenkeltaisella lumikasella irtoaisi kuin huuto.