Kirjoittaja
Kahil77 Voiko kirjoittaa ja olla silti onnellinen?
Minä: kirjoittaja ja hoiva-alan opiskelija. Löytyy myös mies ja lapsiakin neljä kappaletta. Asuntona pieni kerrostaloneliö. Työtilan ikkunasta näkyy mäntyjä ja sekalainen kirjo oululaista lenkkeilijäkansaa. Onnea on.
|
28.08.2009 - 21:16
Runotorstain 137. haaste oli valokuvan muodossa. Kuva ja haaste löytyy täältä: http://runoruno.vuodatus.net/ Kuvassa on puutarhapöydälle unohtunut tutti. Ensimmäinen ajatus kuvasta oli syksy ja lasten kasvaminen, mutta lopputulos kyllä kertoo ihan muusta kuin vuodenajoista tai lasten kasvusta...
Kun on mentävä
jotakin meistä silti aina jää.
Unohtuu pöydänkulmalle
kuin sattumalta.
Vahingossa,
tahallaan.
Tuleeko kukaan koskaan
ajatelleeksi,
että se mikä jää
on aivan yksin
sateen vihmoessa ja
palelee?
Emmekö me koskaan
opi?
|
Sähköpostia?
Jos et halua kommentteihin laittaa asiaasi (sieltä sen kyllä mieluummin lukisin), laita minulle sähköpostia osoitteeseen: kahil1977@gmail.com
Viimeisimmät kirjoitukset
Sivupohjan nappasin täältä:
Odottaa vastausta:
8.10.2011
Käsikirjoitus: Runaway
Tammi: 29.11.2011 EI
Johnny Kniga:
Otava: 17.11.2011 EI
Karisto: 28.11.2011 EI
Teos:
Sammakko: 25.4.2012 EI
WSOY: 23.4.2012 EI
Torni: EI
Gummerus: 21.3.2012 EI
Nemo(lähetetty 2.12.2011):
Like(lähetetty 5.2.2012):
Atena(lähetetty 5.2.2012):
|
Mulla on vastauskin... Emme me koskaan opi.
Tai yksilöt oppivat mutta että ihminen lajina..
Hieno, miettimään laittava runo!